VPS – KupS

Veikkausliiga | 25.7.2016 kello 18.30

VPS – KuPS

Jalkapallon Veikkausliigan ottelutarjontaa, Vaasan illassa yhteen iskevät VPS ja KuPS. Maanantaina Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelataan kaksi kamppailua. Sarjataulukossa molemmat joukkueet ovat tällä hetkellä ylemmässä keskikastissa. Niin VPS kuin kuopiolaisseura ovat alkukauden suurimpia onnistujia. Edellisen kerran seurat ovat pelanneet vastakkain toukokuun alussa. Tuolloin keltamustat voittivat kotonaan maalein 1-0.

VPS sai hetki sitten itselleen uuden stadionin. Vaasalaisseuran ilonaiheet eivät ole jääneet siihen, sillä edellisten viikkojen aikana mustavalkoiset ovat olleet hurjassa pelivireessä. VPS on viiteen edelliseen otteluun saalistanut viisi voittoa maalierolla 8-1. Edellisen kerran VPS on kokenut tappion kesäkuun puolen välin alla Ilvestä vastaan. Tuolloin tamperelaisseura nappasi voiton numeroin 1-0. Hieman suuremmassa kuvassa viimeiseen kymmeneen otteluun VPS on hävinnyt kahteen kertaan.

Kotietu on ollut VPS:llä todella merkittävä ja yhdenkin maalin tekeminen on Vaasassa ollut vierasjoukkueille vaikeaa. Viiteen edelliseen kotiotteluun mustavalkoisille on viimeistelty ainoastaan yksi maali. Sen teki PK-35 Vantaa, mutta sarjanousijakin joutui poistumaan tappio niskassaan, kun he hävisivät maalein 2-1. VPS on kesän aikana jättänyt omien kannattajien edessä nollille esimerkiksi HJK:n ja FC Lahden. Yksi selkeä syy VPS:n hyvästä pelivireestä löytyy varmasti loukkaantumistilanteesta, joka on ollut erittäin hyvällä mallilla.

KuPS on ollut viime aikoina kovin vähämaalinen. Edellisessä ottelussa PS Kemi kaatui kuitenkin numeroin 0-2. KuPS on tämän lisäksi pelannut nyt kolme ottelua päästämättä maaliakaan. KuPSin parhaimmat maalintekijät tällä kaudella ovat olleet Gbolahan Salami, Petteri Pennanen ja Azubuike Egwuekwe. Jälkimmäisenä mainittu pelaaja on viimeistellyt neljä maalia kun taas Petteri Pennanen on toistaiseksi onnistunut viiden maalin teossa. VPS:n paras maalintekijä Pyry Soini on tehnyt seitsemän osumaa.

Historialla ei ole sinällään mitään merkitystä, mutta voimme kuitenkin todeta, että KuPS on ollut VPS:lle erittäin hankala vastustaja. Viiteen edelliseen keskinäiseen otteluun keltamustat eivät ole hävinneet vaasalaisseuraa vastaan kertaakaan. Hieman suuremmassa kuvassa mustavalkoiset ovat kaataneet KuPSin edellisen kerran vuonna 2014 pelatussa vierasottelussa. Tuolloin kamppailussa tehtiin vain yksi maali.

VPS ja KuPS tulevat tarjoamaan kahden hyvävireisen joukkueen kohtaamisen. Oman mausteen tilanteeseen tuo myös se, että kumpikaan porukka ei ole mukana Mestarien liigan tai Eurooppa-liigan karsinnoissa. Näin ollen niin VPS kuin keltamustatkin pääsevät suhteellisen terveillä kokoonpanoilla ja ilman suuria matkarasituksia tai avainpelaajien liikakuormituksia. Tilanne on toinen muutamalla muulla Veikkausliigan joukkueella. VPS on hävinnyt kotonaan viimeksi toukokuussa, joten KuPSilla tulee olemaan etukäteen ajateltuna uudella stadionilla tuskainen iltapuhde.

Ottelusta ei odoteta maali-iloittelua vaan enemmänkin vähämaalista. Kertoimet alle 2,5 maalia vedolle ovat kuitenkin jo liian pienet, mutta vedoksi kelpaa sen sijaan mieluummin 1,67 kertoimella molemmat EIVÄT tee maalia. Tämän kertoimen ja uusille pelaajille 100€ bonuksen tarjoaa tunnettu peliyhtiö nimeltä Bet365.

igame 300 ilmaiskierrosta pystybanneri

24hbet pystybanneri sportti