PS Kemi – RoPS

Veikkausliiga | 23.6.2016 kello 17.30

Jalkapallon Veikkausliigassa pelataan torstaina yksi ottelu, jossa yhteen iskevät PS Kemi ja RoPS. Sarjataulukossa kotijoukkue on tällä hetkellä viidentenä ja vierasjoukkue löytyy puolestaan kuudennelta sijalta. Ryhmien välinen piste-ero on kolme pistettä sarjanousijan eduksi. Edellisen kerran PS Kemi ja rovaniemeläisseura ovat pelanneet vastakkain helmikuun Liigacupin kamppailussa, jolloin ottelu päättyi vähämaaliseen tasapeliin. Muutenhan seurat eivät ole kohdanneet lainkaan moneen vuoteen.

PS Kemi on yksi Veikkausliigan kotiriippuvaisimmista joukkueista. Vielä viime kaudella Miesten Ykkösessä pelannut porukka on ollut alkukaudella kotonaan erinomainen, sillä he ovat saalistaneet viiteen edelliseen Kemissä pelattuun otteluun peräti neljä voittoa. Maalinteko on ollut PS Kemin vieraana todella vaikeaa, sillä edellämainituissa kamppailuissa ainoastaan kerran sarjanousijalle on viimeistelty enemmän kuin yksi maali. Muun muuassa huhtikuun lopullahan HJK ei onnistunut tekemään PS Kemin vieraana maaliakaan.

PS Kemi hävisi viimeksi IFK Mariehamnin vieraana maalein 2-0. Tuossa kamppailussa Dever Orgill vei saarelaiset johtoon, kun ensimmäinen puoliaika oli tulossa viimeisille hetkilleen. Avausjaksolla muuta ei oikeastaan tapahtunut. Toisella puoliajalla Aleksei Kangaskolkka tuhosi lopullisesti PS Kemin haaveet edes yhdestä pisteestä, kun 89. minuuttia oli kellossa. Kamppailussa pallonhallinta oli kemiläisten eduksi 52-prosenttisesti ja he myös loivat yhdeksän maalintekoyritystä. IFK Mariehamn oli vaisu, sillä he loivat vain kuusi maalintekoyritystä.

Terveystilanne ei ole PS Kemillä ollut paras mahdollinen. Kotijoukkueen lopullinen loukkaantumistilanne tulee tarkistaa vielä ennen pelipäätöstä, mutta PS Kemiltä ovat viime päivinä olleet poissa erinäisten vaivojen ja loukkantumisten myötä Aleksi Räihä, Janne Turpeenniemi kuten myös Juho-Teppo Berg. Tilannetta ei auta se, että kapteeni Billy Ions on pelikiellossa vielä tässä ottelussa. Ions oli sivussa pelikiellon takia myös IFK Mariehamnia vastaan, joten nyt hän kärsii pelikieltonsa toisen osan. Ions sai punaisen kortin FC Lahtea vastaan.

RoPS matkustaa PS Kemin vieraaksi kaadettuaan viimeksi Ilveksen Rovaniemellä numeroin 1-0. Tuossa kamppailussa Robert Taylorin unelmalaukaus takasi sinipaidoille kolme pistettä. Valitettavasti terveystilanne on voitosta huolimatta hyvin huolestuttava, sillä Abdou Jammehin pelikiellon ja Mika Mäkitalon loukkaantumisen myötä RoPS:n miehistö on tällä hetkellä kapea. Tupsukorvia vastaan molemmat kärkimiehet Aleksandr Kokko ja Ransford Osei oli merkitty kokoonpanoon, mutta kärjessä pelasi tosin kuitenkin William Oluremi John.

Ennen Ilves-ottelua RoPS oli pelannut pitkään niin, että rovaniemeläiset eivät olleet saalistaneet voittoakaan. Tarkemmin sanottuna edellisen voittonsa sinipaidat olivat napanneet huhtikuun lopulla FC Interiä vastaan. Viime kaudella komeasti menestynyt RoPS on kokenut voittamisen pelkoa, koska rovaniemeläiset ovat 15 edelliseen otteluun hävinneet vähintään kahdella maalilla ainoastaan kerran. Hyvin tasaiset kamppailut ovat vain kääntyneet järjestäen RoPSia vastaan. Ilvestä vastaanhan rovaniemeläiset loivat yhdeksän maalintekoyritystä.

Viiteen edelliseen vierasotteluun RoPS on vain kerran onnistunut tekemään vähintään kaksi maalia. Henkisesti voitto Ilvestä vastaan oli sinipaidoille sellainen, että sitä on turhaa edes korostaa, mutta siltikin hyökkäyspelaamisessa olisi edelleen paljon parantamista – esimerkiksi HJK:ta vastaan maalintekoyrityksiä luotiin vain neljä kappaletta. VPS:ää vastaan maalintekoyrityksiä luotiin 15 kappaletta, mutta ilman tulosta. Peliyhtiö Unibet (100€ bonus) tarjoaa alle 2,5 maalia pelivalinnalle kertoimen 1,59, johon tartumme myös kiinni.

igame 300 ilmaiskierrosta pystybanneri

24hbet pystybanneri sportti